Milloin viimeksi tuunasit työtäsi?

24.02.2025

Miten sun maantaisi sujui? Olisitko aamulla jäänyt mielelläsi vielä peiton alle, mutta työt kutsuivat? Vai olitko virtaa täynnä uuden viikon alkaessa ja valmis kohtaamaan kaiken sen mukavan, mitä viikko mahdollisesti tuo tullessaan? Vai oliko fiiliksesi kenties jotakin näiden kahden vaihtoehdon väliltä?


💎 Alkuviikko on mitä parhainta aikaa pysähtyä pohtimaan omaa työtä ja omaa työnteon tapaa: Mikä siinä toimii? Mitä voisi siihen lisätä? Onko siinä jotain, josta olisi valmis luopumaan? Mitä työnteon tapaa voisi muokata itselleen nykyistä mielekkäämmäksi? Pieneltä tuntuva muutos voi saada mukavia, piristäviä asioita aikaiseksi arkeen.

 
💎 Työn tuunaaminen ei tarkoita vain työpöydän siivoamista - vaikka sekin toki virkistää mieltä 😜. Tuunaaminen voi olla ihan pieniä muutoksia: kokeile tällä viikolla vaikka jotain uutta työtapaa. Mitä jos aloittaisit työpäivän hetken pysähtymisellä ja pohdinnalla, mitä tämän päivän aikana olisi tärkeää saada eteenpäin. Ja päivän päätteeksi kirjaisit done-listaan ne jutut, jotka liikahtivat oikeaan suuntaan? Tai voisiko seuraavassa tiimipalaverissa jokainen nostaa yhteiseksi iloksi jonkin onnistumisen viime viikolta?

 
💎 Tuunaamalla voi myös kokeilla päivittää työn sisältöä tai tuoda työskentelyyn jotain uutta. Uudenlaisen työympäristön kokeilu, kuten työskentely kahvilassa tai kirjastossa, voi tuoda päivään uutta energiaa ja inspiroivaa näkökulmaa. Tai entäpä, jos laittaisi työt uuteen järjestykseen: viikko voisi alkaa vaikka vähemmän stressaavilla työtehtävillä ja vasta niiden jälkeen siirtyisit isompiin, haasteellisiin projekteihin? Tai päinvastoin.

 
💎 Vuorovaikutus on myös tärkeä osa työn tuunausta. Pienet asiat, kuten kollegalle positiivisen palautteen antaminen tai yhdessä vietetty tauko, voivat tehdä ihmeitä sekä työilmapiirille että omalle jaksamiselle. Ja tärkeintä on panostaa vuorovaikutustilanteiden laatuun: olla läsnä, kuunnella ja kuulla.

 
💎 Myös onnistumisten bongaaminen – ei pelkästään isojen, vaan etenkin juuri niiden pienien – vaikutus päivän kulkuun ja omaan mielialaan on kokoaan suurempi. Myönteisyyteen saa ja pitää pysähtyä piehtaroimaan 💙

 
❔ Milloin sinä viimeksi tuunasit työtäsi?


#työhyvinvointi #työntuunaus #työnmuokkaus #yhteisöllisyys #työnohjaus