Mielen hyvinvointia on vahvistettava ennakoivasti työelämässä
Mielenterveyden häiriöt ovat nousseet keskeiseksi työkyvyn heikkenemisen, sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden syyksi. Työelämässä tarvitaan paljon mielen hyvinvointia tukevia toimenpiteitä, sillä sen yhteys työn tuloksellisuuteen, tuottavuuteen ja osaamiseen tunnistetaan aiempaa paremmin.
Mielenterveyden tukeminen painottuu työelämässä kuitenkin yhä liikaa ongelmien korjaamiseen. Painopistettä on siirrettävä ennaltaehkäisyyn, varhaiseen tukeen sekä sellaisiin työn rakenteisiin ja toimintatapoihin, jotka vahvistavat mielen hyvinvointia jo ennen ongelmien syntymistä.
Työelämä on yksi keskeisistä mielen hyvinvointiin vaikuttavista ympäristöistä, sillä työ voi parhaimmillaan tarjota merkityksellisyyttä, osallisuutta, onnistumisen kokemuksia ja yhteyden toisiin ihmisiin. Mielen hyvinvointi ei siten ole työstä erillinen tai vain yksityiselämään kuuluva asia, vaan olennainen osa työkykyä ja työelämän laatua. Tukea ei siksi pidä rakentaa vain tilanteisiin, joissa työntekijän voimavarat ovat jo ehtyneet.
Jokaisella työyhteisön jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten työpaikalla kohdataan toisia, otetaan asioita puheeksi ja rakennetaan turvallista ilmapiiriä.
Mielen hyvinvoinnin edistäminen edellyttää organisaatiolta selkeää suuntaa, yhteisiä toimintatapoja ja toimivaa työn arkea, kuten työmäärän ja tavoitteellisuuden kohtuullisuutta. Johtamiskulttuurissa tarvitaan osaamista mielen hyvinvointia tukevista työn käytännöistä, psykososiaalisen kuormituksen tunnistamisesta ja sen hallinnasta.
Erityisen tärkeää on vahvistaa esihenkilötyötä sekä kehittää avoimuutta ja psykologista turvallisuutta. Samalla on muistettava, että myös esihenkilöt työskentelevät kuormittavassa roolissa ja tarvitsevat tehtäväänsä riittävät resurssit, osaamista ja tukea.
Johtaminen ei kuitenkaan yksin ratkaise kaikkea. Mielen hyvinvointia tukeva työelämä syntyy yhteisissä käytännöissä ja jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa. Työpaikan ilmapiirillä, yhteisöllisyydellä ja arjen pienillä kohtaamisilla on suuri merkitys.
Jokaisella työyhteisön jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten työpaikalla kohdataan toisia, otetaan asioita puheeksi ja rakennetaan turvallista ilmapiiriä. Organisaation tehtävänä on luoda rakenteet, joissa tämä on mahdollista.
Teksti kirjoitettu yhteistyössä Jonna Koiviston kanssa. Teksti julkaistu Satakunnan Kansan Lukijalta-palstalla 3.10.2026.